Maija Vilkkumaan runo Ei (2003), kertoo tytön halusta päästä kotoaan pois. Runon alussa puhuja on tyttö, jolla on hyvin hankala suhde äitiinsä. Tyttö kokee äidin rajoittavan vapauttaan, mutta toisaalta hän myös ymmärtää äitiään. Kuitenkin tytössä voidaan huomata pieniä turhautumisen merkkejä, jotka johtavat tytön karkaamiseen runon lopussa.
Kahdessa ensimmäisessä säkeistössä puhuja on teini-iässä. Tätä korostaa se, että tyttö uskoo ihmeisiin ja toivoo kaiken menevän taijanomaisesti tahtonsa mukaan. Tyttö pelkää jäävänsä ulkopuoliseksi ja syrjäytyvänsä, jos hän ei pääse kavereidensa mukaan.
Kertosäkeistössä käy ilmi se, että äiti pitää maailmaa vaarallisena paikkana. Hän vertaa puhujaa siskoonsa säkeessä "se sama maailma siskosi vei". Äidin mukaan siskolle on tapahtunut jotain kamalaa, sisko voisi olla ehkä jopa kuollut. Äiti on ehkä alkoholisoitunut ja pettynyt itseensä, koska kokee syyllisyyttä puhujan siskon vuoksi. Nyt hän haluaa tehdä asiat toisin ja pitää kiinni tytöstään.
Runon edetessä tyttö on kasvanut jo vanhemmaksi, melkein 16-vuotiaaksi niin kuin säkeessä "hän on jo kohta kuusitoista" kerrotaan. Säkeet "tytär riuhtoo lukkoo mut se ei aukee" ja "hän huutaa: päästä mut ulos jumalauta", kertovat tytön ahdistuksen kasvaneen, ja kielletyn houkuttelevan yhä enemmän. Vuosien odotus ja ahdistus purkautuvat suoraksi toiminnaksi, kotoa karkaamiseksi. Viimeiset säkeet "mutta tytär on kaukana lähellä kuuta" kertovat puhujan saaneen vihdoin haluamansa vapauden, ja äidille jäävän vain ikävä.
Runon edetessä puhuja kasvaa ikään kuin ulos tytöstä. Lopussa puhuja onkin vaihtunut ulkopuoliseksi tarkkailijaksi ja selostajaksi.
Maija Vilkkumaan Ei-runo kuvastaa hyvin joitakin tämän päivän nuoria. Kuvitellaan, että elämä on ikään kuin satua, ja kaikki menee oman tahdon mukaan. Runon tyttöä voidaankin siksi verrata tämän päivän nuoriin, jotka karkaavat kotoa paremman elämän toivossa.
